Maailman helpoin tapa rentoutua!

"Asettaudun makaamaan veteen, joka alkaa kannatella mua heti. Tuntuu samaan aikaan vähän hassulta, mutta todella hyvältä. Kaiuttimista kuuluu rauhallista meditaatiomusiikkia, joka luo tankkiin välittömästi rentouttavan tunnelman. Annan veden kannatella kehoani ja suljen silmäni. Tuntuu heti, että tähänhän vois vaikka nukahtaa."



Pääsin kokeilemaan kesällä enismmäistä kertaa Oulu Floatsin kelluntatankkia ja se oli heittämällä yks rentouttavimmista kokemuksista aikoihin! Ja tämän sanoo nyt nainen, joka on kiertänyt lukemattomilla erilaisilla joogatunneilla ympäri maailmaa, osallistunut äänimaljarentoutuksiin ja meditoinut vuoren huipulla Vietnamin Halong Baylla. Eli monenlaista on jo kokeiltu. 😉

Viime viikkoina mun on kuitenkin ollut vähän vaikea rentoutua ja säännöllinen meditointikin on jäänyt arkirutiineista pois. Työt, treenit, tulevan muuton hoitaminen ja pakkaaminen ym. arkiset asiat on tuntuneet vievän kaiken ajan vuorokaudesta. Tämä on johtanut siihen, että yöunetkin on alkaneet ottaa osumaa ja aamuisin herään normaalia väsyneempänä.

Eilen aamulla päätin, että asialle on nyt tehtävä jotain ja varasin itselleni ajan uuteen kelluntaan. Ensimmäisestä kelluntakokemuksesta mulle jäi nimittäin päällimmäisenä mieleen ajatus, ettei oo olemassa toista yhtä helppoa ja nopeaa tapaa päästä niin syvärentoutuneeseen tilaan, kuin kellunnassa.

Ajanvarauksen yhteydessä kävin lukemassa uudestaan millaisia vaikutuksia kellunnalla on todettu olevan. Ja niitähän riittää! En ala tässä nyt luettelemaan kaikkia, koska Oulu Floatsin nettisivuilla ne on kerrottu niin selkeästi ja ytimekkäästi, että suosittelen lukemaan suoraan sieltä. Tsekkaa -> Miksi kellumaan?





Millaista kellunta on mun kokemusten perusteella?

Sinne tankkiinhan mennään siis täysin alasti, joten ei muuta kuin vaatteet pois ja suihkuun! Peseytymisen jälkeen tungetaan korvatulpat korviin ja astutaan tankkiin. Ekalla kerralla muistan olleeni innoissani, mutta samaan aikaan hieman epäileväinen. Tällä kertaa ei enää tarvinnutkaan epäröidä yhtään, vaan suorastaan hykertelin onnesta astuessani tankkiin.

Kellunnan aikana tankissa saa pitää himmeää valoa päällä, mutta sen voi myös sammuttaa. Ekan kellunnan yhteydessä kokeilin molempia eli aluksi annoin valon olla päällä ja puolessa välissä sammutin sen. Tankkiin tulee täysin säkkipimeää, kun valon sammuttaa ja alkuun muistan jännittäneeni pimeyttä. Siihen kuitenkin tottui nopeasti ja pimeyden ansiosta vajosin entistä rentoutuneempaan tilaan. Tänään sammutinkin valot heti kärkeen ja pimeys tuntui heti pelkästään hyvältä!


Suggestiokellunta

Normaalisti kellunta tapahtuu täydessä hiljaisuudessa, alussa kuuluvaa muutaman minuutin mittaista musiikkia lukuunottamatta. Oulu Floats on kuitenkin tuonut ensimmäisenä Suomessa tarjolle myös suggestiokellunnan, jossa hiljaisuuden sijaan hyödynnetään kellunnan aikaansaamaa vastaanottavaista tilaa meditatiivisella suggestio-nauhoitteella.


Itse valitsin molemmilla kerroilla nauhoitteen. Kesällä nauhoite oli paikan perustajan, Tomi Kaarelan, itsensä äänittämä testinauhoite, mutta tänään pääsin kokeilemaan uusia, ihanan Aaro Löfin nauhoittamia äänitteitä. Valitsin kahdesta nauhoitevaihtoehdosta ensimmäisen, nimeltään "Matka vapauteen".

Mulle, joka oon medioitunut jo vuosia sekä erilaisten ohjattujen äänitteiden avulla, että ilmankin, ei suggestioäänitteen kuunteleminen ja samanaikaisesti rentoutuminen tuntunut ollenkaan vaikealta. Ja uskonpa, että nauhoite helpottaa meditatiiviseen tilaan vaipumista myös niillä, joilla ei oo ennestään pitkää meditaatiotaustaa.




Oulu Floatsilla on ihan super mukava henkilökunta, joka ystävällisesti esittelee tankit ja opastaa niiden käytössä. Erityisen paljon mä tykkään heidän esteettisesti kauniista tiloistaan, jotka on todella siistit ja valoisat. Heillä on luonnonläheisesti (jotenkin ihan mun tyylisesti) sistutettu pieni lounge, jonne saa jäädä juomaan kupillisen teetä tai kaakota ja fiilistelemään kellunnan jälkeistä ihanan euforista olotilaa.


Kenelle sitten suosittelen kelluntaa?

Mun vastaus on, että ihan kaikille! En keksi yhtäkkiä ainuttakaan syytä, miksi kelluntaa ei kannattais kokeilla, jos on perusterve ihminen eikä oo esim. ahtaiden paikkojen kammoa. Tottakaki on olemassa joitain tilanteita, jolloin sitä ei suositella (esim. kuukautisten aikaan tai huimauksesta kärsiville). Näistä tilanteista löytyy kattava listaus Oulu Floatsin sivuilta, jonne pääset tästä.







Tässä mä nyt sitten istuskelen toisen kelluntakokemukseni päätteeksi nauttimassa lämmintä Flow-kaakaota loungessa roikkuvassa korituolissa ja katselen sateisen usvaista Torikatua. Tunnen suunnattoman suurta kiitollisuutta, että soin itselleni tän ihanan pienen pakomatkan arjesta. Mun fiilis on tällä hetkellä aikuisten oikeesti tosi seesteinen ja tuntuu, että tää blogitekstikin syntyy ilman minkäänlaista eforttia, kun ajatus virtaa niin vapaasti. 😄


PS. Oulu Floats vietti just 1-vuotissynttäreitä ja sen kunniaksi tänään sai ostaa kolme kelluntaa 100€:lla, kun normaalihinta yhdelle kellunnalle on 59€! Tää oli niin huikee tarjous, että tartuin siihen tietysti heti. Yhden kerroista käytin tämänpäiväiseen kelluntaan ja jäljelle jäävät kaksi kertaa sain erillisille lahjakorteille. Toisen niistä aion antaa lahjaksi jollekin onnekkaalle ystävälleni, joka ei oo vielä kelluntaa päässyt testaamaan.

Kommentit

  1. How to bet on matchpoint - StillCasino
    Matchpoint has matchpoint a huge variety of games that can starvegad be played using a traditional betting system. The william hill goal is to get you to bet on the outcome of the match.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit